Eva Frantz: Suvisaari

Kesän etälukupiirissä oli toisena kirjana Eva Frantzin Suvisaari. Kyseessä on minulle uusi kirjailija, mutta kirja ei ole aivan uusi, vaan vuodelta 2016. Kirjan nimi houkuttelemaan sen kesällä, ja juuri niin teimme. 

Yleensä kierrän monisatasivuiset klassikot kaukaa kesälomalla, eikä tämä kesä ole poikkeus. Ainoa kirja, jonka kohdalla teen poikkeuksen on Sadan vuoden yksinäisyys, jonka luen kirjabloggaajien klassikkohhaasteeseen. Ilman haastetta en todennäköisesti olisi siihenkään tarttunut kesällä. 

Mutta asiaan: Suvisaari on täydellinen välipalakirja, sillä siinä on vain hieman yli 200 sivua. Minä valitsin kuitenkin äänikirjan; tykkään kuunnella etenkin viihteellisempiä ja juonivetoisia kirjoja, joiden tekstiä ja ajatuksia ei tarvitse makustella tuntitolkulla kuuntelun aikana tai jälkeen. 

Kirjan henkilögalleria on laaja, ja se onkin ainoa asia, joka on helpompi ottaa  haltuun painetussa kirjassa. Minulle kävi niin, etten muistanut vielä kirjan lopussakaan ulkoa, kuka oli kenenkin vaimo tai mies. Kuulin vasta lukupiirissä, että paperikirjan lukijatkin olivat joutuneet tarkastamaan välillä kirjan alussa olevaa listaa, joista selviää sukulaisuussuhteeet.

Jätä seuraava lukematta, jos et halua kuulla paljastuksia juonesta.

Olin varmaan suurin piirtein kirjan puolivälissä, kun minusta alkoi tuntua, että olen lukemassa eräänlaista nykyaikaan sijoitettua versiota Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa -kirjasta. Aloinkin jo  odottaa, että ruumiita tulisi lisää. Onneksi ei tullut. 

Suvisaari on mainio kesäkirja. Ympäristön kuvaus on niukkaa, mutta riittävää, joten voin suositella tätä niillekin, jotka eivät sellaisesta niin välitä (itsehän rakastan miljöön kuvauksia :). 

Seuraavana lukupiirissä on vuorossa hieman pidempi Kate Mortonin Kellontekijän tytär, jota olen jo aloittanut lukemaan. Siitä bloggaan heinäkuun puolivälissä, mutta yritän lukea muitakin kirjoja samalla. Stay tuned.