tiistai 11. kesäkuuta 2024

Dekkariviikko: Satu Rämön Hildur

Osallistun tällä tekstillä tämänvuotiseen dekkariviikkoon, josta voit lukea enemmän Kirsin kirjanurkasta.

En ole vuosiin lukenut dekkareita. Pitäisikö sanoa kymmeniin vuosiin? Aloitin tähän genreen tutustumisen 13-vuotiaana, kun löysin Agatha Christien. Sen jälkeen luin läpi yläasteen arviolta 50-100 dekkaria vuodessa. 

Olen lukenut myös esimerkiksi Sujata Masseyn Japaniin sijoittuvia Rei Shimura- dekkareita, P. D. Jamesin murhaajan motiiviin keskittyviä mysteereitä ja Donna Leonin ihania Venetsian kuvauksia sisältäviä murhajuttuja. 

Jossain vaiheessa sain tarpeekseni murhamysteereistä ja noin 20 vuoden ajan lempikirjallisuuden lajini onkin ollut historiallinen fiktio. 

Kun päätin osallistua dekkarihaasteeseen pohdin ankarasti, mikä olisi vielä sellainen dekkarityyppi, jolla olisi jotain uutta tarjottavaa minulle. Olen tykännyt ns. nordic noir -genrestä jo pidemmän aikaa tv-sarjoissa, joten ajattelin, että olisi kiva tutustua johonkin uuteen pohjoismaiseen rikoskirjailijaan. Silloin mieleeni juolahti Satu Rämö, joka on pitkän aikaa keikkunut sekä kirjakauppojen bestseller-listoilla, että omalla TBR-listallani. Tiedän, että valinta on riskialtis. Noin menestyneestä kirjasta on vaikea keksiä uutta sanottavaa enää.

Halusin kuitenkin saada selville, mikä Rämön dekkareissa kiehtoo. Minulle Hildur ei ole suinkaan ensimmäinen lukemani Rämön kirja; ensimmäinen oli Talo maailman reunalla, jossa hän kertoo oman perheensä elämästä Islannin Länsivuonoilla. Ne jotka seuraavaat blogiani tietävät, että vältän yleensä spoilereita teksteissäni, joten en nytkään puutu kirjan juoneen. 

Ymmärtääkseni Rämö on kertonut, että hän kirjoittaa mielellään paikoista, joissa luonnon voima määrittää vielä ihmisten elämää. Omaan kokemukseensa perustuen hän kuvaakin kirjoissaan elämää Länsivuonoilla elävästi ja vakuuttavasti. Miljöö yhdistää minua ja kirjailijaa aivan tietyllä tavalla. Vietin itse vuonna 2002 6 kuukautta Japanin maaseudulla, yliopistossa nimeltä International University of Japan, IUJ. Kampuksella yliopistoa kutsuttiin humoristisesti Isolated University of Japan -nimellä. Nimi on kuvaava. Ymmärrän siis, millaista on elää muusta maailmasta eristyneessä paikassa.

En ole koskaan käynyt Islannissa, mutta nyt se on listani kärjessä maana, johon haluan ehdottomasti tutustua lähemmin. Kirjamaana en tiedä Islannista paljoakaan. Muistan kerran lukeneeni islantilaisen saagan, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Saattaapi olla, että tartun vielä tähän kirjallisuuden lajiin, joka oli arvossaan keskiajalla. Lisäksi laitan maybe next -listalleni Hildurin jatko-osat, joista teen jossain vaiheessa vielä yhteisarvion, kuten tapanani on ollut kirjasarjojen osalta.     



   


1 kommentti:

Eva Frantz: Suvisaari

Kesän etälukupiirissä oli toisena kirjana Eva Frantzin Suvisaari. Kyseessä on minulle uusi kirjailija, mutta kirja ei ole aivan uusi, vaan v...