keskiviikko 21. toukokuuta 2025
maanantai 12. toukokuuta 2025
Rasavillejä ja romantikkoja
En ole yleensä tietokirjojen ystävä, ainakin jos verrataan niitä romaaneihin. Normaalisti kaipaan sitä, että tietokin on tarjoiltu tarinan muodossa.
Jokin aika sitten kirjastossa tarttui kuitenkin mukaan Sara Kokkosen teos Rasavillejä ja romantikkoja, joka käsittelee suomalaista tyttökirjallisuutta. Voiko olla olemassa parempaa tietokirjaa minulle? Suurin osa kirjasta koostuu kirjemuotoisista mielipidekirjoituksista siitä, miten ihmiset ovat kokeneet tämän kirjallisuuden genren.
En tietenkään ole lukenut kaikkia suomalaisia tyttökirjoja. Lukukokemukseni taitavat keskittyä käännöskirjoihin, kuten L. M. Montgomeryn Anna- ja Emilia-sarjoihin sekä Louisa May Alcottin Pikku naisiin.
Kokkosen kirjassa oli ilahduttavan paljon kirjoja. jotka ovat minulle ennestään tuntemattomia. Osa niistä päätyikin heti TBR-listalleni. Omia suosikkejani ovat olleet Seljan tytöt, Nummelan ponitalli sekä Tiinat, joista en taida kuitenkaan kaikkia olla lukenut. Lisäksi olen lukenut osan Tuija Lehtisen nuorille suunnatuista kirjoista.
Mikä tyttökirjoissa oikein vetoaa niin moniin lukijoihin? Veikkaan, että hahmot. Näin on ainakin omalla kohdallani. Tällä en tarkoita, että hahmot olisivat aina helposti samaistuttavia. Innostuin itse samaan aikaan nuoruudessani dekkareista ja tyttökirjoista, 12-13-vuotiaana. Ne ovat tietenkin aivan erilaisia kirjoja, joita ei kannata verrata. Kuitenkin uskon, että tyttökirjoissa viehätti ennen kaikkea hahmojen vilpittömyys ja viattomuus. Jos verrataan niitä vaikkapa esimerkiksi nuorillle suunnattuun Nancy-kirjaan, jossa käsitellään mielenterveys- ja huumeongelmaa, niin onhan tuo ero suuri.
Pidän kirjoista, joissa henkilöt ovat moniulotteisia ja syviä. Jos näitä ei kirjassa ole, niin siinä täytyy olla jotain muuta todella ansiokasta, kuten esimerkiksi Tuulen viemää -kirjassa ajankuvaus.
Joskus riittää hyvä juoni. Esimerkiksi Nummelan Ponitalli -kirjat ovat selkeästi juonivetoisia. Tosin en voi olla miettimättä tässä kohtaa kirjailijan uusiutumiskykyä. Oman kokemukseni mukaan osa tuotteliaista kirjailijoista hyödyntää samankaltaista juonta ja myös henkilöhahmoja ehkä turhankin monessa kirjassa. Jos tulee déjà vu -fiilis lukiessa, niin se onkin merkki itselleni, että on syytä siirtyä muihin kirjailijoihin.
Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet
Tämän kertaisen dekkariviikon kirjavalinta on ollut selvä toukokuisesta Portugalin matkastani lähtien. Halusin lukea jotain Portugaliin sijo...
-
Osallistuin tänä vuonna ensimmäisen kerran kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, ja valitsemani kirja on - ei enempää eikä vähempää kuin No...
-
Osallistun tällä tekstillä tämänvuotiseen dekkariviikkoon, josta voit lukea enemmän Kirsin kirjanurkasta. En ole vuosiin lukenut dekkareita....
-
Luin tämän tammikuun klassikkohaasteeseen Minna Canthin näytelmän Anna Liisa ystävän suosituksesta. Melkein hävettää sanoa, etten ole Minna ...