Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan,
valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.
Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas.
Minulla on portti kaikkiin neljään tuuleen.
Minulla on kultainen portti itään – rakkaudelle, joka ei tule koskaan,
minulla on portti päivälle ja toinen ikävälle,
minulla on portti kuolemalle – se on aina avoin.
(Edith Södergran)
Mistä alkaisin? Luin Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin tuttavani suosituksesta. Ensimmäisellä sivulla olin lumoutunut kirjan aiheesta, puolivälissä kiinnostukseni hieman hiipui, mutta palasi taas teoksen lopussa. Ja selvennykseksi kaikille, että nyt ei ole kyse romanttisesta kiinnostuksesta vaan tavallaan hyvistä ystävistä, jotka olisin halunnut tuntea heidän eläessään.
Karen Blixen on ollut lapsuudestani lähtien yksi historiallisten hahmojen suosikeistani. Sillä saattaa olla jotain tekemistä Minun Afrikkani -elokuvan kanssa, jota tehtäessä olin juuri ja juuri syntynyt. Olen ollut aina kiinnostunut Afrikasta ja varsinkin sen luonnosta. Kun olin pieni, meillä oli akvaario ja tutkin kiinnostuneena minulle tilatusta Eläinmaailma-lehdestä akvaariopalstaa, jossa puhuttiin Tanganjika ja Malawi-järvistä ja niiden kalakannoista. Seuraavaksi tulivat George ja Joy Adamsonin Born free -elokuva ja Karen Blixenin jälkeen vielä Dian Fossey ja Sumuisten vuorten gorillat.
Karen Blixenin lisäksi Kankimäki marssittaa päivänvaloon tukun historiallisia naishahmoja, jotka minun on pakko tunnustaa entuudestaan vieraiksi minulle. Luin silti sivut kiinnostuneena, olkoonkin että nämä naiset jossain määrin muistuttivat toisiaan siinä määrin, etteivät Karenin tavoin jääneet mieleeni. Silti (feministisestä näkökulmasta) erittäin tärkeitä hahmoja, joiden elämään kannattaa perehtyä.
Lopuksi käsitellään japanilaista Yayoi Kusamaa, jonka taiteeseen oli Suomessakin mahdollisuus tutustua muutama vuosi sitten. Kusama ilmeisesti ihaili suuresti amerikkalaista taiteilijaa Georgia O'Keeffeä, jonka taiteeseen niin ikään perehdyin Helsingissä joitain vuosia sitten. Voitte arvata, että Japanifiilinä Kusama kolahti minuun todella.
Naiset joita ajattelen öisin on ennen muuta feministinen teos: Se tuo päivänvaloon, ei suinkaan kaikkia, mutta joitain niistä naisista, jotka ovat historiankirjoituksessa jääneet miesten varjoon. Jossain vaiheessa kirjaa lukiessani nämä naiset alkoivat vaikuttaa jo yli-ihmisiltä, jotka hoitivat esimerkiksi taiteilijan uran ohella kymmenen lasta. Sen sijaan Karen Blixenin kohdalla hieman tähtipölystä karisi, kun tajusin hänen olevan valtavasta rohkeudestaan huolimatta kuolevainen, joka kärsi esimerkiksi masennuksesta, mikä on varsin inhimillistä, kun ottaa huomioon hänen elämänsä vastoinkäymiset.
Kankimäellä on paljon tietoa asiasta ja hän tuo sen esille. Erityisesti hänen omaa Italian vierailuaan ja residenssijaksoaan kuvataan raikkaasti ja kotoisasti niin antoisalla tavalla, että haluaisin heti kokea samalla tavalla italialaisen maalaiselämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti